| |
|
Maalaukoulu, helmikuu 2007
Kerroksellinen öljymaalaus
Öljy on sideaineena omiaan systemaattisiin maalausmenetelmiin, joissa sivellään erillaisia yhdistelminä läpikuultavia, puolipeittäviä ja peittäviä värejä ohuiksi, vaihteleviksi kalvoiksi. Tekniikka on yksinkertainen, jos esimerkiksi tehtäessä alusmaalaus laveeraten tiettyjä kohtia yhdellä värillä, ja tai se voi käsittää hyvinkin monia vaiheita erilaisina ja erivärisinä laseerauksineen ja shumrauksineen, joista syntyy vaihteleva kerroksittainen maalikalvo. Kalvon säilyvyys tulisi kuitenkin aina varmistaa noudattamalla tiettyjä sääntöjä.
Päällemaalaus
Maalatessa toisen värin päälle, sen on oltava joko täysin kuiva tai selvästi märkä. Jos sideaineena on pelkkä kuivuva öljy, joutuu alusmaalauksen kuivumista odottelemaan jopa viisikin vuorokautta. Siksi taiteilijat työskentelevät useamman maalauksen kanssa. Vaihtoehto on annettu marraskuun opetuksessa, maalausneste jota voi käyttää. Hartsin ja / tai kuivatusaineen runsas käyttö ei ole niin suositeltavaa.
" LIHAA LUITTEN PÄÄLLE " -sääntö
Päälle siveltyjen maalikerrosten tulisi olla yhtä joustavia, jopa joustavempia, kuin alle jäävät kerrokset.Varmistu, että jokaisen uuden kerroksen maalissa on vähän enemmän öljyä ( ja /tai maalausnestettä ) kuin edellisessä kerroksessa. Alusmaalauksen yhtenäisissä värialueissa ei pitäisi käyttää sellaisenaan nopeasti kuivuvia, paljon öljyä sisältäviä värejä.
Alusmaalaustekniikat Valinta riippuu maalauskohteen luonteesta, päällemaalauksen tekniikasta sekä pohjan sävystä ja väristä.
Yksivärinen alusmaalaus
Perinteinen kohde on maalatta valkoiselle pohjalle yhden värin eri sävyin. Silloin keskitytään muotoon ja sävyarvoihin tarvitsematta vielä päättää väreistä. Tätä nimitetään joskus grisaille- maalaukseksi, mikä tarkkaan ottaen merkitsee harmaalla maalaamista, mutta monet muut värit ovat olleet melkein yhtä suosittuja, erityisesti ruskea, sekä myös sininen ja punainen.
Laajasti ottaen on kaksi tapaa tehdä yksivärinen alusmaalaus valkoiselle pohjalle. Toinen on eräänlainen läpikuultava menetelmä, jossa puolisävyt saadaan aikaan yksinkertaisesti ohentamalla väriä enemmän.
Toinen tapa on peittävä maalaus, jossa puolisävyt syntyvät valkoiseen sekoittamalla. Pintavaikutelman läpinäkyvä jälki on vähemmän "lihaisa" kuin peittävä, eikä se sovellu yhtä hyvin läpikuultavin värein tapahtuvan suoran laseerauksen pohjaksi.
Niksejä ja hyviä neuvoja päällemaalaukseen
Maalaa päälle, kun alla oleva maali on joko yhä märkää tai täysin kuivaa. Noudata "lihaa luitten päälle " sääntöä. Ota värit suoraan putkilosta. Käytä hartseja ja palsameja mahdollisimman vähän. Varmista ettei päälle maalattava pinta ole liian kiiltävä eikä likainen. Puhdista alusmaalaus tarvittaessa syljellä kostutetulla tuoreella leivällä tai sitten pumpulitupolla. Vältä yhtenäistä kalvoa erityisesti paksun maalin päällä.
Kuvaa klikkaamalla saat sen isommaksi.
Laseeraukseen soveltuvat läpikuultavat värit
- Punaiset; kinakridonpunainen*, alitsarininikarmosiini
- Keltaiset; atsokondensaatiokeltainen*, polttamaton sienna*, läpikuultavakultaokra*, kobolttikeltainen
- Siniset; ftalosyaniinisininen*, ultramariinisininen**, kobolttisininen**, indantreenisininen.
- Violetit; kinakridonivioletti*
- Vihreät; ftalosyanniinivihreä*, viridiini, terre verde
- Ruskeat; poltettu umbra, poltettu sienna*
- Mustat; norsunluumusta
* erityisen suositeltava ** puoliläpikuultava
Peittävä yksivärinen alusmaalaus
Omiaan on tällainen läpikuultavien laseerausten pohjaksi ja siinä sävyt voidaan maalata voimakkaiksi tai keskisävyä vaaleammiksi. Vaaleat sävyt maalataan lopulliseen voimakkuuteensa värillisin laseerauksin tai shumrauksin. Silloin päälle maalattavat värit (vallankin läpikuultavat) tulevat enemmän esiin kuin jos pohjan sävy olisi tumma. KUN taas alusmaalaus on voimakkaan sävyinen tai jopa todellistakohteen sävyä tummempi, on parasta levittää ensin suhteellisen ohut peittävä yleisväri, jolloin tulos on puolipeittävä ja alusmaalaus näkyy läpi heikentyneenä. Tämä on suositeltava ja nopea keino tehdä esimerkiksi muotokuvan muodoista lopulliset jo ennen paikallisvärien syvien varjojen ja valokohtien maalaamista.
Värillinen alusmaalaus
Yksivärisen alusmaalauksen vaikutukset on nyt selvitetty, mutta halutun vaikutuksen mukaan alusmaalausta voidaan myös muunnella.
Alusmaalaus lopullisten värien vaalein sävyin Sävy ja puhdas värivaikutelma voidaan saada aikaan tekemällä alusmaalaus sen päälle maalattavien värien vaaleammalla sävyillä. Esimerkiksi sininen voidaan alusmaalata haalealla sinisellä ja ja laseerata sitten syvän läpikuultavalla tai puoliläpikuultavalla sinisellä. Tälläista tarkkuuutta esiintyi 1400- luvulla maalinäytteiden pigmenttianalyysien perusteella. Tällä tekniikalla väreihin saatiin loistoa ja syvyyttä, mitä muilla keinoin ei voitu saavuttaa.
Värisekoitus alusmaalauksella Alusmaalauksen tehtävä voi olla varsinaisen värin puhtauden ja syvyyden lisääminen. Sitä voidaan hyödyntää myös herkän värisekoituksen aikaansaamiseksi, jos se poikkeaa riiittävästi ylemmän kerroksen väristä kyetäkseen muuttamaan sen vivahdetta; se ei saa kuitenkaan olla liian erilainen. Esimerkiksi hiukan vihreää sisältävän keskisävyisen sinisen ja valkoisen peittävän sekoituksen päälle voidaan sivellä viridiini tai ftalosyaniinivihreä laseeraus. Tuloksena on tumma mutta sopivasti vaimennettu vihreä.
Alusmaalauksella muuntelu ja tummentaminen Alusmaalauksen väripuhtaus voidaan murtaa vielä dramaattisemmin käyttämällä laseerauksessa sen vastaväriä. Jos melko voimakkaalla viridiinillä tai ftalosyaniinivihreällä laseerataan peittävä kadmiumpunaisen päälle, syntyvä väri näyttää melkein mustalta - laseerauksessa vastavärin tummentava vaikutus alempaan on niin voimakas. (kokeile)Tällä tavalla syntyneen tumman sävyn syvyyttä ja loistoa ei voi yksittäisellä sekoituksella saavuttaa. Molempien kerrosten sävy on hyvin tärkeä, sillä haalea laveeraus ei pysty hallitsemaan alempaa väriä vaan ainoastaan hienoisesti muuntaa ja tummentaa sitä. Laseeraaminen haalean alusmaalauksen päälle niin ikään haalein värein voi aikaan saada herkän tuloksen, samankaltaisen kuin vesivärilaveerauksessa, mutta syvemmän ja valovoimaisemman.
Vinkki: Helmikuussa SalmiTuotteelta kaikista öljyväripohjista ALE -20% ja valmiista kehyksistä - 50 % hinnoista.0ta yhteyttä SalmiTuotteeseen linkistä ja soita sekä tilaa tai käy Iisalmen myymälässä.
Takaisin maalauskoulun etusivulle
Jarmo Ohtonen on rekisteriin hyväksytty School of Colour opettaja.
©Jarmo Ohtonen, kaikki oikeudet pidätetään.
|
|
|
|